keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Video + erikoispostauskysely



 Tämmösen väkersin reilu vuoden tauon jälkeen, eikä tullut lähellekkään sellaista kun suunnittelin, mutta menköön. Lisäksi laatu kärsi hirveesti kun piti muutella noita tiedostoja. . argh.

Lisäsin tuonne reunaan tuommosen erikoispostaus kyselyn, eli eikun vaan äänestämään. Eiköhän se olisi jo korkea aika jonkinlainen erikoispostaus väsätä;D Ja jos mikään noista vaihtoehdoista ei miellytä, niin saa tottakai ehdottaa myös omia ideoita!
Erikoispostauksen toteutan ensi viikolla, eli viikko aikaa äänestää.

lauantai 3. marraskuuta 2012

Supersuperhieno poni!

Että voikin yksi pieni poni tuottaa näin paljon hyvää mieltä:) Nyt voi olla hyvällä mielillä ainakin viikon! Tästä hyvästä mielestä ja ponin ylistämisestä voitte siis päätellä, että estevalmennus meni tänään erittäin kivasti.
Tänään juteltiin valmentajan kanssa siitä, miten paljon Peppi on kehittynyt. Se oppii virheistään, eikä yleensä enää toista niitä. Se on paljon rehellisempi. Ollaan päästy kisaamaan 60cm:istä 80cm:iin. Pystyn säätämään laukkaa, mitä en alkuvuonna pystynyt tekemään. Peppi hyppää siitä mistä käsken, eikä sooloile enää omiaan. Se on oppinut luottamaan minuun ja minä siihen. Aivan huippu fiilis, kun tietää että on saanut jotain aikaan :)

Tultiin ensin lävistäjällä pystyä molemmista suunnista. Ei saatu kuin muutama hyvä hyppy apupuomin kanssa, joku siinä vain tekee että Peppi keskittyy liikaa  siihen puomiin ja hyppy menee sen jälkeen ihan plörinäksi. Kun otettiin apupuomi pois, hypyt sujui paljon paremmin ja Peppi oli kivasti kuulolla. Toisesta suunnasta tultiin pystyä vähän isompana (ai vähän? en oo hypänny yli metriä varmaan kolmeen vuoteen, joten vähän jänskätti!) , taisi olla korkeimmillaan 110cm. Peppi kolautteli monta kertaa, mutta tultiin samasta korkeudesta niin kauan että saatiin ihan puhdas hyppy.

Sen jälkeen tultiin kahden okserin sarjaa, jossa oli tosi ahdas väli, 5 metriä. Meille sopiva sarjaväli on suunnilleen 6-7 metriä, mutta nyt tarkoitus olikin vaan jumpata hevosia. Tehtävänä oli tulla sarja, pysäyttää päähän, kääntää ja tulla sama takaisin päin. Ensimmäiset kerrat sujui hyvin, mutta sitten kun esteitä nostettiin siihen metrin pintaan niin välillä puomit vähän kolisi ja kerran tai kaksi taisi tiputtaa. Ihan super hyvin meni silti, eikä Peppi epäröinut yhtään isommilla esteillä! Ainut epäröijä välillä oli siellä satulan päällä.

Loppuun tultiin vielä okseri-okserilinja 25 metrin välillä. Tarkoituksena oli tulla ensin seitsemällä askeleella, sitten kahdeksalla ja kuudella. Seitsemän ja kuusi askelta onnistui moitteettomasti mutta kahdeksan askelta ei meinannut millään mahtua, kun ponilla oli niin hirveästi virtaa eikä antanut kiinni. Kerran saatiin just ja just se kahdeksan askelta, niin lopetettiin hyvillä mielillä siihen.

Ainiin, ne Pepin patit kaulasta on lähtenyt jo aika hyvin ja se antaa jo koskea niihin.Vielä on sellasia pieniä patteja, mutta selvästi parempi jo:)
+ Sain Pepin toiselta omistajalta lahjaksi aivan ihanan pikeurin pipon, pitää esitellä se joku kerta;)


katsokaa video HD:na, niin siitä saattaisi saada jotain selväkin..


kuvaaja tais olla vähän myöhässä:D mutta katsokaa, miten Pepin etujalka antaa periksi:s







tiistai 30. lokakuuta 2012

Mystiset patit

Lauantaina oli tallin koulukilpailut, johon en osallistunutkaan Pepillä, vaan lainahevosella Villikutsulla eli Viljolla. Pepillä meni äitini sekä toisen omistajan lapsi Elli. Elli voitti kisat Pepin kanssa, ja äitini sijoittui kolmanneksi.
 Menin KN. Specialin, ja no, se nyt meni vähän miten meni.. Prosenteiksi saatiin 54,800, oikeissa kisoissa ei varmaan oltaisi saatu edes hyväksyttyä tulosta. Viljolla olin mennyt ainoastaan kerran aikaisemmin, eikä se ole muutenkaan oikein minun makuuni:D Hieno hevonen, jos osaisi ratsastaa.
Parin viikon päästä olisi vielä tallin omat estekisat, jossa menen Viljolla puomiluokan.

Kisojen jälkeisenä päivänä, eli sunnuntaina, Pepille oli ilmestynyt molemmin puolin kaulaa isoja ja märkiviä patteja. Peppi ei antanut koskea niihin ollenkaan, eli ilmeisesti on melkoisen kipeitä. Se kuitenkin söi ja joi ihan normaalisti, joten ajateltiin sen olla yön yli ja soittaa aamulla eläinlääkärille.
Saatin kuin saatiinkin eläinlääkäri käymään eilen tallilla, mutta ei hänkään pystynyt sanomaan mitä ne oli tai mistä ne olisi voinut tulla. Kaikista järkevin selitys olisi allerginen reaktio, mutta ei olla muutettu ruokinnassa ym. mitään, ainut muutos on, että ruettiin viikko sitten syöttämään Pepille MSM:ää.
Eläinlääkäri määräsi Pepille tulehduskipulääkettä, toivottavasti patit laskisivat nopeasti.. Mitään liikutusrajoitteita ei kuitenkaan saatu, tietysti ponin mukaan mennään. Kävinkin eilen eläinlääkärin käynnin jälkeen juoksuttamassa sitä vähän maneesissa, ja peppi vaikuitti oikein tyytyväiseltä:)


Kesä<3



maanantai 22. lokakuuta 2012

Lomailua Alanyan lämmössä ja kuulumisia hevospuolelta

Moikka pitkästä aikaa.
Palasin torstai-iltana takaisin tänne ihanaan kotisuomeen, ja viikko Turkin Alanyassa meni aaivan liian nopeasti. Lähdettiin Turkkiin kahdestaan samanikäisen kaverini kanssa, joten matka oli tavallistakin jännittävämpi, mutta hyvin selviydyttiin! Lämmintä oli suunnilleen 30 astetta ja aurinko paistoi joka päivä kirkkaalta taivaalta. Loma menikin aurinkoa ottaessa, retkeillessä ja synttäreitä juhlistaessa.





Hyppäsin ensimmäistä kertaa 6 metristä mereen ja kyllä pelotti!




Perjantaina kävin heti moikkaamassa ja ratsastamassa Pepin. Se oli niin hellyyttävä tullessaan vastaan kun kutsuin sitä tarhan portilla, en edes tajunnut miten kova ikävä kerkesi kahdessa viikossa tulla. Pepin karva oli vaihtunut enemmän talvisempaan kuntoon, ja näytti muutenkin jotenkin.. söpömmältä kuin ennen:D
Ratsastaessa se oli myös tosi hyvä. Heti alkuun se oli aika hyvin kuulolla ja avuilla, ja jotenkin tosi helppo ratsastaa. Annoin Pepin laukata vähän vapaammin ja kovempaa mitä yleensä, ja siitäkös se riemu vasta irtosi, eikä poni meinannut enää millään malttaa kuunnella minua ja tehdä töitä sen jälkeen. En jaksanut kauaa sen kanssa tapella, vaan lopetin kun tuli hyvä pätkä alle ja niin että molemmille jäi hyvä mieli.


Tänään hyppäsin Pepillä. Laitettiin yksi verkkaeste pitkälle sivulle ja toiselle pitkälle sivulle tuli kolme estettä; okseri - yksi askel - okseri - yksi askel ja okseri. Teki Pepille tämä tehtävä ihan hyvää, kun piti poninkin ihan kunnolla keskittyä.
Peppi oli ihan ok. Ei mikään huippu, mutta ei kyllä huonokaan. Alkuun se yritti taas testailla, ja kielsi tuolle sarjan toiselle esteelle aika ovelasti. Paikka oli hyvä ja se oli jo lähdössä hyppyyn, mutta päättikin sitten livahtaa alta pois ja jättää kuskin hyppäämään ihan itekseen. Vaan eipähän onnistunut, mutta ei ollut tippuminen kaukana. Seuraavan kerran olin itse topakampi, niin alkoi sujua ihan hyvin.

Huomaa kyllä että nykyään ei olla enää hypätty säännöllisesti kerran vikkoon, vaan harvemmin (valmentaja lähti armeijaan, joten valmennuksia on harvoin). Me tarvittaisiin sellaista kunnon rutiinia että kehityttäisiin, mutta nyt ollaan taas jummattu vähän aikaa paikallaan. Ehkä me vielä tästä noustaan:)


Anteeksi superhuono videolaatu..

Huomenna onkin vuorossa maastoilua!:)

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Hyppyjä ja villi poni

En olekkaan pitkään aikaan päässyt tänne kirjoittelemaan, kun ei ole ollut kuvia.
Viime viikolla Pepillä oli kiima ja se näkyi ratsastaessa selvästi. Sillä oli kamalasti energiaa, ei olisi muuta halunnut tehdä kuin laukata, eikä oikein jaksanut keskittyä mihinkään. Nyt kun pahimmat "kiimaoireet" oli hävinnyt, päätin pitkästä aikaa hypätä.

Meillä oli melkein kolmen viikon hyppytauko, joten Peppi oli tapansa mukaan hyppäämisestä aivan innoissaan. Mieleeni palasi hyppykerrat noin puolen vuoden takaa, kun Peppi ei oikeasti meinannut pysyä lapasessa, hyvistä ponnistuspaikoista ei ollut tietoakaan ja hypyt näytti kamalalta räpellykseltä. Eilen hypätessä tuli samanlainen tunne. Tuntui kuin oltaisiin palattu sinne ensimmäisiin hyppykertoihin.  Onneksi videolta se ei näytä niin kamalalta, kuin miltä tuntui..

Tulin kummastakin suunnasta ensin pitkällä sivulla olevaa verkka ristikkoa- ja pystyä. Sen jälkeen tulin yksittäisenä muutaman kerran muurin ja sarjan, jonka jälkeen tultiin kolme kertaa lyhyt neljän esteen rata. Viimeinen rata meni aika hyvin, niin lopetettiin siihen hyvillä mielin.

Nyt Peppi saakin vähää lomaa minusta, kun lähden illalla kaverini kanssa Alanyaan lomailemaan, joten postauksiakaan ei ole vähään aikaan tiedossa:)



kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa..:D



lauantai 29. syyskuuta 2012

Lisää kisakuvia ja uusi hevostuttavuus

Kuvat: © www.galleriabonbon.webs.com 
Tänään käytiin Pepin kanssa maastossa kävelemässä ilman satulaa ihanassa säässä. Poni oli oikein nätisti vaikka muita ei ollut mukana, paitsi yksi pressu oli Pepin mielestä järkyttävän pelottava, ties se vaikka olisi voinut hyökätä kimppuun..


Tutustuin tänään myös ensimmäistä kertaa selästä käsin 5-vuotiaaseen puoliveriseen Lupuun.
Lupu oli täysin vastakohta Pepin kanssa, vaikka samaa näköä onkin;) Alku oli kirjaimellisesti tahmea, kesti vähän aikaa ennen kuin tajusin edes vähän miten heppa toimii ja Lupu oli melko laiska.
Tulin ensin ravissa kahta puomia, joista Lupu jo vähän innostui ja alkoi jo paremmin kantaa itseään. Nostin aina puomien jälkeen laukan, laukkasin puoli kierrosta ja tulin uudestaan puomeille. Sen jälkeen koitin laukannostoja käynnistä, jotka onnistui ihan ok.
Loppuun tulin vielä erilaisia tehtäviä. Pitkältä sivulta täyskaarto - pohkeenväistöä uralle - avotaivutusta - laukannosto ja voltti laukassa. Alku meni vähän miten meni, mutta loppuun saatiin jo ihan hyviä pätkiä. Sen jälkeen tein vielä ravi- ja laukkalisäyksiä (jos niitä sellaiseksi edes voi kutsua...). Oikeaan kierrokseen onnistui tuplasti paremmin kuin vasempaan, vasemmassa kierroksesa en saanut Lupua melkein yhtään eteen.
Kaikenkaikkiaan ihan tutustumisen arvoinen ja hieno hevonen. Saatan ruveta Lupulla nyt enemmänkin menemään, ja saas nähdä näkeekö meitä jossain vaiheessa kisakentilläkin.. sen näkee sitten:)
Lupu

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Ilman satulaa temppuilua

Kokeilin, kestääkö Peppi olla korvat ja silmät peitettyinä. Kunhan itse pysyin tarpeeksi lähellä, niin ponikin pysyi aivan rauhallisena.

Ei millään huvittanut tiistaina ratsastaa "kunnolla", niin päätin mennä ihan rennosti ilman satulaa. Kokeilin miten Peppi reagoisi kaiken maailman temppuihin (mm. maailmanympärysmatka, makaaminen lautasten päällä jne), ja olin varautunut siihen että se ei niitä kestä koska on niin herkkis, mutta hyvin onnistui.
Peppi on tullut paljon rauhallisemmaksi, eikä oikeastaan säiky enää mitään. Kerran laukkasin pitkää sivua ilman käsiä, niin aivan vierestä kuului kova laukaus, johon Peppi ei reagoinut millään tavalla, ei edes säpsähtänyt.
 Lopussa menin pelkillä päitsillä joka myöskin onnistui hyvin:)