maanantai 18. maaliskuuta 2013

HA-71 alue-este 17.3

Nyt on kotiuduttu ja levätty eilisten kisojen jäljiltä. Kisoihin lähdettiin aamukahdeksalta ja kisoista kotiinpäin päästiin lähtemään vasta viiden jälkeen, joten päivä oli pitkä, mutta mukava:)

ponin puunausta lauantai-iltana



kyydin odottelua..

Kisapaikalle saavuttiin vasta puoli 10 ja verkka alkoi jo kymmeneltä. Nopeasti kävin ilmoittautumassa ja opettelemassa radan ja siitä juoksulla ponin selkään, jonka äiti ja Annaroosa olivatkin jo laittaneet valmiiksi:) 80 cm rata oli helppo muistaa kun se oli arvostelulla A.2.0 ja siinä oli vain 8 estettä.

Verkassa Peppi ei kerennyt oikein lämmetä kunnolla, eikä verkkaesteille tullut kovin hyviä hyppyjä. Itsekään en ollut parhaimmillani enkä nähnyt paikkoja hyvin.. Radalle lähdettiin sitten vähän epävarmalla fiiliksellä, mutta heti lähtömerkin kuultua Peppi tajusi mistä oli kyse ja se tuntui jo paljon paremmalta.
Toiselle esteelle, eli muurille otin tarkoituksella vähän isomman tien että varmasti kerkeän suoristamaan ennen estettä, koska viime kisoissa tälle samalle muurilla (joka oli ihan samassa paikassakin) tuli kielto ja tippuminen. Kun päästiin muurin yli, pystyin huokaisemaan helpotuksesta ja loppurata sujuikin sitten hyvin, paitsi linja, johon en osannut katsoa askelia..
Tällä suorituksella sijoituttiinkin seitsämännelle sijalle, ja oltiin viimeisiä jotka ruusukkeen sai:)




Palkintojenjaon jälkeen päästiinkin suoraan taas ysikympin verkkaan. Verkka meni jo vähän paremmin kun edellinen, muttei vieläkään ollut niin hyvä kun olisi voinut olla. Radalle lähdettiin kuitenkin hyvillä fiiliksillä.

Ensimmäinen este hyvin, toiselle hävisi askeleet ja kiipeämällä yli. Viidennelle esteelle asti meni hyvin, kunnes koitti sarja.. Toin sen tarkoituksella sarjalle vähän pidemmällä tiellä että kerkeän suoristaa hyvin, mutta en todella tiedä mitä siellä sarjan ensimmäisellä tapahtui.. Mun tasapaino heitti vasemmalle, mutta miksi? Tietysti Peppi sitten kuuliaisesti totteli ratsastajan apuja ja meni sieltä vasemmalta ohi. Uusi lähestyminen ja loppurata sujuikin sitten taas ihan ok. Harmitti tuo oma moka, mutta minkäs teet, aina ei voi onnistua;)

 Radan jälkeen käveltiin hetki ja laitettiin poni rekkaan, jossa saikin syödä heiniä loppukisojen ajan ennenkuin lähdettiin ajamaan kotia kohti. Kotona vielä ravailin ilman satulaa kentällä pari kierrosta eteenalas, kun oli niin kauan joutunut seisomaan paikoillaan ettei olisi seuraavana päivänä sitten ihan jumissa.



©Laura Malava

©Laura Malava

©Laura Malava

©Laura Malava








torstai 14. maaliskuuta 2013

Valmennusta

Enpä ole pitkään aikaan kirjoitellut Pepin kuulumisia tänne. Pari viikkoa ollaan menty aika rennosti, kerran viikossa on ollut estevalmennus ja muuten ollaan menty koulua ja humputeltu ilman satulaa ja peppi on toiminut aika kivasti.

Tasan vuosi sitten otettu kuva, oltiin just ostettu puolet pepistä:)


Eilen oli siis taas estevalmennus, ja viimeinen valmennus ennen kisoja. Verkattiin ensin ravi- ja laukkapuomeilla ja se jälkeen ristikolla kääntämistehtävää. Verkkahypyt onnistui tosi hyvin, paikat osui joka kerran eikä vauhti kiihtynyt missään vaiheessa. Kunhan itse vaan muistan olla paineistamatta ponia ja ratsastaa vaan rennosti kohti estettä, Peppikin pysyy rentona.Verkkaokserille tuli yksi kielto kun jäin ennen estettä empimään ja säätämään jotain, mutta sen jälkeen hyppäsi hyvin.

Rata sujui todella hyvin, sama tempo säilyi koko ajan ja peppi kuunteli paljon paremmin. Radan jälkeen harjoiteltiin vielä uusinnan teiden ratsastamista, joka olikin melko haastavaa. Suurimmaksi osaksi sujui ihan hyvin, mutta ahtaista paikoista oli vähän vaikea välillä saada poni kääntymään jolloin rytmi katosi ja seuraavalle esteelle saattoi tulla ihan kamala hyppy. Lopussa Peppi alkoijo vähän väsymään ja otti puomin herkästi alas, mutta hienosti se aina korjasi seuraavalla kerralla.
Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen tuntiin ja Peppiin, se yrittää aina kaikkensa ja pelastaa minunkin virheitä:) Päähän jäi valmentajan ihana kommentti tunnin lopuksi: "Voit olla tyytyväinen, poni hyppäsi hyvin ja ratsastit hyvin, luota vaan poniin niin kisoissa menee varmasti hyvin"
 Nyt voin hyvillä mielin suunnata sunnuntaina Kuvansiin alue-estekisoihin hyppäämään 80&90cm!




sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Lainaheppa Lupu taas mukana kuvioissa

Lupu oli minulla liikutettavana joulukuussa reilu kaksi viikkoa, ja nyt sain herran taas hoidettavaksi ja liikutettavaksi pariksi viikoks, omistajan sairasloman ajaksi. Lupu asustaa samalla tallilla kuin Peppi, ja ne ovatkin Pepin kanssa hyviä kavereita:)

Olin mennyt Lupulla viimeksi pari kuukautta sitten ja kun lauantaina hyppäsin pitkästä aikaa sen selkään, oli suu loksahtaa auki siitä kehityksestä mitä siinä on tapahtunut. Niinkin pienillä asioilla kuin hieronnalla, kuolainten vaihdolla ja satulan toppauksella voi näköjään saada ihmeitä aikaan. Lupu kulki paljon ryhdikkäämpänä, se kuunteli jalkaa ja liikkui omalla moottorilla. 
Eilen ja tänään ratsastin kentällä kevyesti, paljon ympyröitä ja kaarevia teitä. Huomenna olis tarkoitus kokeilla sitten puomeja, katsotaan miten meidän yhteistyö lähtee taas käyntiin..:)



Lupun kanssa joulukuussa


Lupun kanssa maaliskuussa










sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Hankitreeniä












vähän upotti..


Talven ensimmäiset kunnon hankitreenit vihdoin pidetty eilen. Lunta oli Pepin mahaan asti, joten poni sai tosissaan tehdä töitä pellolla tarpoessaan. Peppi tykkäsi ihan älyttömästi ja molemmilla oli kyllä hauskaa :) Jossain vaiheessa Peppi oli astunut takajalan hokilla etujalan päälle ja siitä tuli vähän verta, mutta puhdistettiin ja hoidettin se kunnolla eikä onneksi tänään vaivannut mitenkään ratsastaessa.

perjantai 22. helmikuuta 2013

Hyvä kunto? Mikä se on?

Keskiviikkona oli jälleen estetunti, joka olikin ehkä rankin pitkään aikaan. Tai no, ei se olisi ollut niin rankka jos olisin keskittynyt ja ratsastanut hiukan paremmin. Epäonnistumisia tuli paljon, ja niitä korjaillessa tulikin sitten paljon hyppyjä ja ratoja.
Verkkailtiin aluksi hevoset yksittäisillä ristikolla ja okserilla. Peppi tuntui hyvältä, ehkä jopa normaalia laiskemmalta. Okserille tuli pari hassua hyppyä mutta muuten hypyt sujuivat hyvin.  Sen jälkeen tultiin rataa, jota oli tarkoitus tulla kaksi kertaa, ensin pienempänä (80-90cm) ja sitten isompana (90-100cm). Pienempi rata meni ihan hyvin, mutta kun esteitä nostettiin niin multa hävis tuntuma koko hommaan. En enää nähnyt paikkoja niin hyvin, en saanut hyvää rytmiä ja tyrkin liikaa esteille. Osasyyksi laitan kyllä sen, että olin vielä hieman kipeä ja ihan poikki ennen isompaa rataa, mutta ei sekään selitä niitä kaikkia mokia.
Kun olin tullut isomman radan jo varmaan kolme-neljä kertaa niin ettei lähestulkoon mikään radasta onnistunut, olin niin turhautunut ja väsynyt. Joka paikkaan koski, hyvä kun ohjat pysyi käsissä! Valmentaja kuitenkin tsemppas tulemaan vielä yhden kerran, ja onneksi menin, se nimittäin onnistui paljon paremmin kuin aikaisemmat radat ja siihen oli ihan hyvä lopettaa.

Nyt on valmennuksesta kulunut kaksi päivää, ja lihaksiin koskee vieläkiin niin paljon että hyvä kun sängystä ylös pääsee. Ja jotkut vielä uskaltaa väittää että ratsastus ei ole urheilua? pah.
Minulla on oikeasti ihan älyttömän huono kunto, koska en urheile ikinä muutoin kun ratsastamalla. Valmennuksissa väsyn todella nopeasti, ja valmennuksen jälkeisinä päivinä minulla on lihakset aina älyttömän kipeät. Kunhan ensin tervehdyn kokonaan, niin sitten tähän tulee muutos. Olen kyllästynyt vaan valittamaan kuinka huono kunto mulla on, joten nyt asia korjaantuu ja otan itseäni niskasta kiinni!:)






hups, näin käy kun hyppää askeleen ennen ponia..




En kehdannut laittaa pahimpia epäonnistumisia näkyville.. Videolla näkyy siis vain pari verkkahyppyä sekä ensimmäinen ja viimeinen rata.