torstai 11. heinäkuuta 2013

uusi rakkaus saapui kotiin + puhelinkuvia

..nimittäin saatiin ihan extempore uusi estesatula! :) Tai siis ensimmäinen sellainen, aiemminhan ollaan menty yleissatulalla. Satula on Prestigen Joy jumper.

Ei olla aiemmin edes mietitty koko estesatulaa, mutta eilen anne lainasi minulle omaa estesatulaansa ja siitä saatiin idea sitten rueta katselemaan josko löytyisi pepillekin oma satula, kun oli niin hyvä hypätä. Tänään äiti soitti ratsastustarvikeliike Satulavyöhön ja siellä oli kolme erilaista ponin estesatulaa, joten käytiin hakemassa ne kaikki sovitukseen. Kaksi kolmesta istui pepille erittäin hyvin, ainut miinus toisessa oli, että sitä olisi pitänyt vähän toppauttaa. Ei voitu uskoa silmiämme kun ensimmäinen satula loksahti jo hyvin pakoilleen, kun tuon yleissatulan etsimisessäkin kesti viimeksi niin kauan!
Kokeilin hypätä molemmilla satuloilla ja molemmat oli hyviä ja peppi hyppäsi ja liikkui niillä mielellään. Minun oli parempi istua kuitenkin tässä Prestigessä, joten otettiin se :)(Valmentaja oli siis mukana kokeilemassa näitä, ei itse soviteltu..)
 Satula pääseekin jo heti testiin sunnuntana maastoesteillä!

Ostin myös uudet equilinen ratsastushousut ja kl:n saapassukkia. Housut oli todella hyvät päällä, mutta tänään kun ratsastin niin huomasin että haaroissa oli jo järjetön reikä..Toivon että ne saa vielä palautettua, ei ole ihan oikein jos parinsadan euron housut hajoaa ensimmäisellä käyttökerralla...









keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Kouluilua ja laukanvaihtoja




pää ylös!



oikeaoppinen laukanvaihto:D


Tuuppailin reilu viikko sitten pitkästä aikaa tosissani (tai ainakin melkein..) koulua. Mentiin avoja, vastalaukkaa ja lisäyksiä. Peppi oli tosi hyvä, ainut vaan että se helposti rullasi itsensä ihan pakettiin ja sitä oli vaikea ratsastaa ryhdikkääksi. Pieniä hyviä pätkiä saatiin ja siitä on hyvä taas jatkaa:)
 Päätin lopuksi ihan huvikseen kokeilla laukanvaihtoja, ja kun yksittäiset vaihdot onnistuivat hyvin niin kokeilin lyhyellä sivulla sarjavaihtoja kolmella ja neljällä. Kerran meni vahingossa yhdelläkin :D. Älkää tappako, ne eivät todellakaan ollut oikeaoppisesti tehty eikä näytä muutenkaan kovin siistiltä tai hienolta, kun jouduin antamaan todella selvät avut että se vaihtoi.
Ensimmäistä kertaa mentiin myös vesilätäköistä sujuvasti, ennen ne on pepin mielestä olleet tosi pelottavia, eikä niiden läpi ole voinut mennä:') hienohieno poni <3


maanantai 8. heinäkuuta 2013

Parin viikon valmennukset

Tässäpä vähän videoita ja kuvia kahden viimekerran estevalmennuksista sen kummempia selittämättä. Peppi oli molemmilla kerroilla huippuhyvä! Sunnuntaina lähdetään kokeilemaan ensimmäisen kerran maastoesteitä rautalammille, jonne peppi jääkin viikoksi sen toisen omistajan lapsen leiriponiksi :) Jos maastoesteet sujuu hyvin niin haaveissa olisi startata jotkut kenttäkisat vielä tämän vuoden puolella, uskon että peppi olisi siinä ihan omiaan;)

Ensin pari kuvaa Sorsasalosta:


kuvat © Kata V/tihutyo.kuvat.fi




110cm kevyesti yli:)





keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

25.5 Iisalmen & 29.6 Sorsasalon kisat

Onpas taas vierähtänyt aikaa viime postauksesta.. Tuntuu että nykyään oon koko ajan töissä, ja jos en oo töissä niin tallilla tai kavereiden kanssa, joten aikaa koneelle istumiselle ei ole juurikaan ollut.Uusia kuvia ja videoita olisi vaikka kuinka paljon, ehkä mä joskus saan ne kaikki tännekin näytille.

 Ajattelin vihdoin ja viimein kirjoittaa niistä iisalmen kisoista, jotka oli jo yli kuukausi sitten, hups.
Tässä vaiheessa yritin kauan muistella mitä siellä kisoissa tapahtui mutta kun en muista, niin saatte tällaisen tiivistetyn version.
Verkkakenttä oli aika pieni, kun se oli kisakentän yhteydessä, ja jaettu vielä kahteen osaan niin että molemmille suunnille oli omat kentät. Mahduttiin siinä kuitenkin parit hypyt hyvin ottamaan ja Peppi tais olla aika hyvä. 90cm rata oli aika kiva, ei mitään kamalan haastavaa. Uusinnassa tuli yks puomi alas, joka ärsytti ihan älyttömän paljon (ja ärsyttää vieläkin!), sillä ilman sitä pudotusta oltaisiin voitettu kyseinen luokka. Yhden pikku mokan takia... argh. Muuten oli ihan hyvä ja sujuva rata.
Metrissä tuli sitten perusradalla kaks alas. Rata oli vähän vaikeampi, kaikki okserit oli tasaoksereita ja maksimikorkeudessa. Jos pudotuksia ei lasketa, niin metri oli muuten paljon sujuvampi ja parempi ja olin kuitenkin ihan tyytyväinen rataan.

Tällä kertaa ette saa videoita radoista, koska videot on niin huonolaatuisia ettei niistä saa mitään selvää.



Kaksi ylempää kuvaa ©Ansku Kauppinen/ak.galleria.fi
Sitten viime lauantain Sorsasalon kisoihin. Lämpötila nousi jo heti aamusta melkein 30 asteeseen, joten oli todella kuuma ja rankka kisapäivä molemmille. Verkassa poni oli tosi hyvä, ei tiputellut yhtään ja oli tosi varman tuntuinen, joten hyvillä mielin lähdettiin ysikympin radalle. Arvostelu oli a.1.0, lähdettiin hakemaan vaan sujuvaa, siistiä ja puhdasta rataa. Vitoseste oli kahden askeleen sarja, ja ajattelin jo rataa kävellessäni että siihen täytyy tulla rauhassa ja ottaa paljon kiinni, että se mahtuu siihen. No arvatkaa vaan, tulinko rauhassa tai otinko kiinni? en. poni pääsi menemään liian pitkäksi ja otti sitten sarjan toisen mukaansa. Loppurata meni puhtaasti ja muuten olin tosi tyytyväinen rataan, mutta tietysti se pudotus harmitti.






©Vici
©Vici
©Vici
©Vici



Ysikympin jälkeen oli melkein pari tuntia taukoa seuraavaan starttiin. Peppi oli jo ihan hikinen ekan radan jälkeen niin pestiin se kokonaan. Äiti hengaili ponin kanssa sillävälin kun minä kävin moikkaamassa tuttuja ja kiertelin hevostarvikekojuja, matkaan ei kuitenkaan tarttunut mitään.


Pian olikin taas aika lähteä verkkaamaan. Pelkäsin, että peppi olisi kuumuuden takia jo yhden radan jälkeen ihan poikki eikä jaksaisi enää hypätä kunnolla, mutta se olikin oma pirteä itsensä. Verkassa se oli taas tosi kiva ja hypytkin onnistui kivasti. Metrin rata oli taas vaikeampi, ja kun arvostelu oli A.2.0, mietin pitkään uskaltaisinko mennä riskillä pienemmät tiet vai otanko varman päälle ja teen pidemmät tiet. Voitonhalu oli kuitenkin niin suuri, että ennen rataa päätin koittaa ratsastaa ne pienemmät tiet ja katsoa mitä siitä seuraa.

Ykköseste meni ok, mutta sen jälkeen koko pakka hajosi käsiin. Kakkosesteelle ei oikein osunut askel ja olin hyppäämässä vähän kauempaa, mutta Peppi päättikin olla kuuntelematta, otti vielä yhden askeleen ja koko este tuli mukana alas. No, eikun vaan kohti seuraavaa estettä joka muuten ylittyi yllättävän hyvin. Neloselle paikka osui hyvin mutta puomi otettiin silti alas. Tässä vaiheessa päätin että en enää ratsasta ollenkaan aikaa vaan yritän saada loppuradan puhtaasti. Kutoselle tultiin taas ihan hyvin ja paikkakin osui, mutta kuvan perusteella se tais jäädä siihen mahastaan kiinni ja se tippui :Dd  Loppurata meni onneksi ihan hyvin ja päästiin maaliin kolmella pudotuksella. Ärsytti kyllä kun verkassa meni vielä niin hyvin, mutta radalla ei kuunnellut pidätteitä eikä jalkaa ollenkaan. Ihan ok rata videolta katsottuna, mutta selkään ei tuntunut ollenkaan hyvältä.







©Vici
Pitäisköhän sitä laihdutuskuuria alkaa jo harkitsemaan kun esteetkin ottaa mahasta kiinni..:D

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Haaste

Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään. 
Pitää myös vastata haastajan 11 kysymykseen. 
Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille. 
Haasteeseen pitää valita 11 bloggaajaa, jolla on alle 200 lukijaa. 

Sain haasteen kirsiltä, kiitos!

11 asiaa minusta:
- Minulla on vain yksi vuosi koulua jäljellä, jonka jälkeen olen lähihoitaja!

- Minun piti lomailla koko kesä, mutta otinkin (tai sain) töitä heinäkuun loppuun asti.. Kahden kuukauden lomailu vaihtui siis viikon mittaiseen lomaan.

- Haluaisin Pepin lisäksi toisen hevosen, jonkun konkarin, jonka kanssa voisin kehittyä vielä pidemmälle. Se ei vaan ole mahdollista.

- Olen huono kieltäytymään mistään ja minut saa taivuteltua helposti mukaan melkein mihin vaan:D
Laura suostutteli mut mukaan Alanyaan viime syksynä.. Siellä se yllytti mut hyppäämään  reippaasta viidestä metristä mereen, ennen en ollu uskaltanu ees kolmesta metristä hypätä:D 
- Olen välillä ihan liian kiltti enkä osaa suuttua

- Minun on pakko saada joka päivä karkkia. Muutakin makeaa voisin syödä vaikka kuinka, mutta karkin tuskaan ei mitkään muut herkut auta. Ei tule edes mieleen lähiaikoina yhtään päivää millonka en olisi syönyt yhtäkään karkkia:D 

- Mun lempparileffa on Intohimon tuulet, joka tuli eilenkin telkkarista. Olen nähnyt sen nyt muutaman kerran, eikä siihen ikinä kyllästy! Suosittelen katsomaan jos joku ei ole nähnyt :)

- Mulla on varmaan maailman pienimmät sormet. Verrattiin neljävuotiaan lapsen kanssa käsiä, niin sillä oli vielä pidempi pikkurilli kun mulla ja muut sormet oli saman mittaiset...

- Kävin viime viikolla torstaina ja perjantaina ratsastamassa kaverin hevosella ja masennuin kun tajusin että en oikeasti osaa enää kunnolla ratsastaa muilla hevosilla kuin Pepillä. Pitää varmaan yrittää ratsastaa nyt niin paljon kuin mahdollista muillakin hevosilla.
sh-t Varelli ja pari numeroa liian iso kypärä
- Mulla on aivan mahtavia ystäviä :)

- Tulin just töistä ja väsyttää ihan älyttömästi, ajattelin ottaa päikkärit kunhan saan tämän tehtyä.

Kysymykset:

1. Miksi olet aloittanut ratsastuksen alunperin?
- Äitinikin ratsasti ja otti minut jo ihan pienenä mukaan tallille. Siitä se sitten lähti.
Äiti ja peppi viime viikolla. Joko minun silmät huijaa tai sitten poni on oikeasti saanut lisää massaa!
2. Jos et harrastaisi ratsastusta, mitä harrastaisit?
- Luultavasti en mitään.. Olen aina halunnut osata tanssia, mutta en usko että voisin olla siinä kovin hyvä. En osaa kuvitella harrastavani mitään muuta.

3. Minkälaisen kuvan haluaisit antaa itsestäsi?
- Sellaisen positiivisen ja mukavan, helposti lähestyttävän.

4. Minkälaisen todellisuudessa annat?
- Ainakin mitä muut ovat sanoneet, niin muhun on aika helppo tutustua ja tulen toimeen kaikkien kanssa. Iloinen ja luotettava. 

5. Millainen olisi täydellinen viikonloppu?
- Perjantaina voisin mennä kavereiden kanssa mökille rentoutumaan, saunomaan, juomaan ja syömään. Lauantaina vähän shoppailua ja leffan katsomista. Sunnuntaina voisi sitten olla vaikka (onnistuneet) kisat, tai pitkä maastolenkki Pepin kanssa:)

6. Tykkäätkö koetella omia rajojasi, jos niin miten?
- Enpä oikeastaan, kai? Monessa jutussa mietin aina että "olisin pystynyt kyllä parempaankin" mutta varmaan laiskuuttani sitten en vain jaksa. Esim. koulussa en jaksa lukea kokeeseen ja saan seiskan, kun tiedän, että lukemalla olisin luultavasti saanut paremman numeron. Tai lenkillä juoksen vaan puolet matkasta, vaikka tiedän että olisin jaksanut juosta koko matkan.

7. Kuinka asut, ja viihdytkö kotonasi?
- Asun omakotitalossa vanhempieni, pikkuveljen ja kahden koiran kanssa. Viidyn hyvin, eikä minulla ole vielä mikään kiire muuttaa omilleni.

8. Oletko koukussa johonkin, jos niin mihin?
- hmm, sokeriin:D

9. Millaisen tallipaikan ottaisit, jos saisit valita?
- Mielestäni Peppi asuu nyt ihan täydellisessä paikassa meidän tarpeisiin nähden, enkä kaipaa enää mitään lisää :)

10. Jos voisit muuttaa jotain menneisyydessäsi, mitä se olisi?
- Ehkä jotkut teot millä olen saattanut satuttaa muita ympärilläni olevia.

11. Mitä aiot tehdä tänä kesänä? 
- Käyn töissä, nään kavereita, pidän hauskaa, käyn kisoissa ja osallistun ehkä jopa kenttäkilpailuihin.