maanantai 21. lokakuuta 2013

Jalkapalloa ja esteitä

Kokeiltiin viime viikolla ensimmäistä kertaa jalkapalloa, haluttiin nähdä miten Peppi siihen jumppapalloon suhtautuu ja tajuaako ideaa. Eipä yhtään yllättänyt, kun muutamassa minuutissa Peppi potki palloa jo ihan innoissaan. Se tajusi idean samantien, lopussa minun täytyi vain ohjata ponia palloon päin niin Peppi potki palloa eteenpäin. Se selvästi tykkäsi, täytyy rueta useamminkin siis pelailemaan:)


Keskiviikkona oli taas valmennus, jatkettiin edelleen samalla teemalla eli jumppiksella. Tehtiin aluksi kunnon verkka, paljon väistöjä ja laukassa väistöjä vähänniinkun sulkutaivutuksen ajatuksella. Oli rankkaa..! Peppi oli kuitenkin oikein kiva ja hyppäsi hyvin. Nyt ollaan saatu treenattua hyppytekniikkaa taas paremmaksi ja sen etujalat on hypyssä taas ihan symmetriset.  Nyt kaikki loppu riippuu vaan sieltä satulan päältä, mun täytyy saada mun omaa istuntaa hiottua vielä paljon, mutta onneksi on aikaa. Käydään varmaan tänävuonna enää yhdet aluekisat ensi kuussa varkaudessa, luultavasti menen vaan 80&90cm.


<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti