keskiviikko 27. marraskuuta 2013

.

Peppi on ollut ihan huippu. Kaksi viimeistä hyppykertaa on menny tosi hyvin, toissaviikolla rataa ja viime viikolla jumppaa. Kaksi viikkoa sitten tehtiin varmaan meidän paras rata ikinä. Tai ainakaan pitkään aikaan. Samalla viikollahan olisi ollut ne Kuvansin alue-estekisat, mutta ne jäi sitten myrskyn takia välistä. Harmitti ihan älyttömästi, mutta mielummin otettiin varman päälle eikä lähdetty ajelemaan myrskyn keskelle trailerin kanssa.  Tänä vuonna ei ole enää semmosia kisoja mihin kannataisi/pystyttäis lähtemään, katsotaan sitten taas ensi vuonna uudestaan.

Eilen kävin vaan hoitamassa ja kävelytin sen selästä käsin pelkillä päitsillä. Kokeilin huvikseni käynnissä väistöjä ja onnistui muuten hyvin, ihan kun olis ollut suitset päässä! Pitääkin alkaa treenaamaan enemmän myös ilman varusteita:)
Tänään on taas estetunti mutta tälläkertaa mennäänkin vähän eri kokoonpanolla, Pepin sijaan hyppäänkin Pipsalla:)








1 kommentti: