perjantai 4. marraskuuta 2011

ei menny ihan niinku elokuvissa

Eilen oli siis ensimmäinen estevalmennus, ja Pepin kolmas hyppykerta. Minua jännitti jonkun verran,  sillä en ollut hypännyt neljään kuukauteen, ja viimeisimmällä kerralla tipuin kahdesti:D
 Verkassa Peppi oli ihan ok, vähän jäykkä (johtunee siitä, että edeltävänä päivänä oli vähän riehunut tarhassa ja mm. kaatunut täydestä laukasta kyljelleen, ym..), mutta vertyi nopeasti. Alkuun laukkasin pääty-ympyrällä tempoa vaihdellen, ja välillä koko uraa pitkin. Valmentaja laittoi alkuun ihan pienen ristikon, jota kohti oltiin tulossa ravissa, ja Peppi oli jo hyppäämässä, kunnes tekikin yht'äkkiä äkkijarrutuksen. Lensin kaulalle, ja riisuin samalla vahingossa ponilta suitset pois:D! Onneks peppi ei lähtenyt minnekkään juoksemaan, vaan pysähtyi heti.


Jatkettiin sitten ikään kuin mitää ei olisi tapahtunutkaan, ja seuraavalla kerralla Peppi meni yli ihan hyvin pienen kannustuksen jälkeen. Toistoja vaan, ja viimeset hypyt ristikolle oli jopa han hyviä!



Seuraavaksi tultiin yksittäistä pystyä. Tällekin esteelle piti testata, että onko ihan pakko mennä yli. Toisella kerralla hyppäsi sen kuitenkin ihan rohkeasti. Sen jälkeen tultiin pientä "erikois"estettä. Pepin ensimmäinen erikoiseste ylittyi oikein mallikkaasti, eikä kyttäillyt sitä yhtään:)





Tämän jälkeen ne varsinaiset testailut vasta alkoikin. Piti tulla kahden esteen suhteutettua väliä, johon tuli väliin noi kuusi askelta. Välillä ensimmäinen este oli niin pelottava, että sitä ei vaan yksikertaisesti voinut hypätä, tai jos ensimmäisestä esteestä päästiin yli, niin toinen este oli ylitsepääsemätön. En kuitenkaan antanut periksi, ja loppujen lopuksi, ehkä noin 20 minuutin taistelun jälkeen, saatiin hypättyä molemmat esteet.

Vaikka ei mennytkään valmennus ihan putkeen, niin olen silti ihan tyytyväinen:) Nyt tiedän, että millanen se osaa olla, ja ompahan Peppi saanut nyt sitten minutkin testattua. Se oli niin innoissaan esteistä, ja voin myöntää, että oli oikeesti tosi vaikee saaha sitä kuuntelemaan ja hallintaan välillä! Hypättiinhän me kerran vahingossa yksi ylimääräinen estekin, kun jarrut ei oikeen toiminu ja Peppi vaan veti ja veti sille esteelle..:D Hups.

Tässä vielä video selvennykseksi. Kuvat ovat videosta otettuja, ja siksi niin huonolaatuisia..

Älkää tuomitko..

3 kommenttia:

  1. ompa kivan näköne ponski ja loppujen lopuks kivan näköstä menoa :)

    miinusta käsitteistä jotka jotenki vaa onnistuu häiritteen mua henkilökohtasesti :D Sarjassahan on esteitten välillä eniintään 2 laukkaa, kolmesta ylöspäin niin tsädääm, se onkin suhteutettu väli :---)

    en tarkoita mitenkään pahalla, idea vain se että ei ole olemassa sarjaa, joiden välillä on kuusi laukkaa :)

    VastaaPoista
  2. huomasi heti, että kun et ratsastanut ponia niin alas muotoon "turpa ryntäisiin" niin se hyppäsi paljon mieluummin =) noin nuori ei osaa vielä arvioida jos ei saa pitää päätään ylhäällä!

    ei pahalla ja tuo asiahan korjaantui tuossa videon aikana, en tiedä huomasitko itse, sanoiko valkku vai korjasiko poni itse!

    VastaaPoista