torstai 17. marraskuuta 2011

Erikoispostaus; Unkarin ratsastusmatka 16.7 - 23.7.2011

Ajattelin tehdä tähän väliin tälläisen "erikoispostauksen" viime kesäisestä ratsastuslomastani Unkarissa.
Jos ajattelet joskus lähteväsi jonnekin päin ratsastusmatkalle, niin suosittelen tätä lämpimästi!
Paikan nimi on Dechy Tanya, joka sijaitsee Lajosmizse -nimisessä kaupungissa. Budapestista on matkaa noin 60km.

Kun saavuimme Budapestin lentokentälle, meitä oli vastaanottamassa tilan omistaja Istvan. Istvan on erittäin mukava mies, joka puhuu sujuvasti suomea,ruotsia sekä unkaria. Kommunikointi oli siis helppoa, kun pystyi puhumaan omalla äidinkielellä. Menimme tilalle hänen autollaan.
Tilalla meitä odotti Istvanin vaimo, tallityöntekijä, kolme koiraa sekä kaksi ruotsalaista naista, jotka olivat myös ratsastuslomalla. Tutustuimme paikkoihin, toisiimme ja hevosiin. Ruotsalaiset olivat erittäin mukavia, ja tulimme englannilla loistavasti toimeen.
Tilalla on kahdeksan hyväkuntoista ja hyvinkoulutettua hevosta. Yksi oli täysiverinen ja loput unkarilaisia puoliverisiä.
 Istvanin vaimo teki meille joka päivä aamiaisen, päivällisen, lounaan sekä iltapalan. Ruoka oli taivaallista! Tulee ihan vesi kielelle, kun ajatteleekaan niitä ruokia... nam!

Puut oli istutettu riveihin, ja niiden väleistä oli helppo ratsastaa.
Ensimmäisenä päivänä menimme ratsastamaan jo heti aamusta, ettei olisi niin kuuma. Sain ratsukseni tallin ainoan täysiverisen, Vécsen. "Jos se lähtee laukassa viemään, niin anna mennä vaan. Se rakastaa sitä"
Siinäpä oli ainoat ohjeet, ennenkuin lähdettiin matkaan. Vécse on entinen laukkahevonen, ja sen kyllä laukatessa tunsikin.
Lähdettiin jonossa kävelemään maastoon, minä viimeisenä.

 Maisemat oli jotain ihanaa. En ole voinut edes kuvitella, että oikeasti pääsisin laukkailemaan pitkin auringonkukkapeltoja, hyppäämään oikeita maastoesteitä, ratsastaa peltojen ja metsien läpi. Hevosetkin olivat niin rauhallisia, että ei tarvinnut pelätä,säikähtääköhän  ne kohta jotakin.
Kävimme hyppäämässä myös yhden pienen maastoesteen. Vécse innostui hirveästi, ja se oli hyvä hyppääjä.

Lenkkimme kesti pari tuntia, ja kun tulimme takaisin, oli jo ihan toodella kuuma. Olisikohan ensimmäisenä päivänä ollut jotain 30 astetta lämmintä. Ratsastuksen jälkeen pesimme hevoset ja veimme karsinaan, jonka jälkeen tallipoika kävi tarkistamassa vielä jokaisen hevosen yksitellen, että niillä on kaikki hyvin.

Ensimmäisenä päivänä lähdimme katsomaan viereiselle tilalle hevosesitystä. Koska tilan omistaja oli Istvanin kaveri, saimme yksityisen tutustumiskierroksen tilan ympäristöön ja hevosiin. Hevosia oli siellä noin sata, puolet esityshevosia. Esitys oli mukava ja vauhdikas:)

Osaisitteko te?

Jos rupeasin kirjoittamaan jokaisesta päivästä, siinä kestäisi ikuisuus, joten kirjoitan loppuviikosta vähän lyhyemmin.

Ratsastimme joka aamu parin tunnin maastolenkin, aina erilaisissa maisemissa ja reiteillä. Halukkaat saivat hypätä maastoesteitä melkein joka päivä, ja viimeisempänä päivänä mentiin jollekkin aukiolle, jossa oli oikea maastoesterata. Olen vieläkin ihan innoissani siitä:p Kaikki maastoesteet olivat suurinpiirtein 50-80cm korkeita. Muutaman kerran kävimme eräällä isolla pellolla laukkailemassa ihan täysiä. En oo eläessäni ikinä laukannut niin kovaa hevosen kanssa, en ikinä. Enkä varmaan enää tule laukkaamaankaan, ellei olla uudestaan lähdössä.
Meistä jokainen halusi ratsastaa koko viikon samalla hevosella, mutta olisi saanut vaihdella myös jos haluaa.
Tilan vieressä oli myös kenttä, jossa oli erilaisia esteitä. Kävimme hyppäämässä siellä kahdesti, mutta ei ollut ollenkaan niin vauhdikasta tai hauskaa kuin maastossa hyppääminen! Kentällä pystyi hyppäämään vähän isompia esteitä. Kouluhevosiksihan näistä hevosista ei ole, mutta jokanen osasi kulkea jotenkin muodossa.

Kävimme myös kylpylässä ja Lajosmizsessa shoppailemassa isossa kauppakeskuksessa.
Kelit oli enimmäkseen arinkoisia ja hyviä, mutta parina päivänä satoi kamalasti vettä. Onpahan nyt tullut kaatosateessa, raekuurossa, ukkosella salamoiden alla ratsastettua.. hui! oli muuten pelottavaa:D

Muutama kuva lopuksi:

Minä ja Vécse :)






Suosittelen lämpimästi Dechy Tanyaa! Aivan ihana paikka, enkä keksi mitään kritisoitavaa. Uusi matka meilläkin harkinnassa;)

11 kommenttia:

  1. Hei, tosi kivan näköstä ja noilla oli mielenkiintoset sivut! Oliks toi matka minkä hintanen? <:

    VastaaPoista
  2. Joo, niin on. Minua jäi harmittamaan, kun ei saatu kuvia maastoesteiltä ja parhaimmista maastopätkistä.
    Hinnat taitaa vaihdella vähän vuodenajan ja lentojen mukaan, meille taisi maksaa jotain tonnin pintaan. Ei siis paha ollenkaan.

    VastaaPoista
  3. Kivalta näyttää! :) Tiedätkö, et saaks sinne mennä vain aikuisia, vaiko myös lapsia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tietääkseni saa lapset myös mennä, itse olin 15v tuolloin kun tuolla oltiin. Kaikki hevoset ovat kuitenkin isoja, joten aivan pienille lapsille ei oikein löydy sopivaa ratsua, ja ratsastuskokemusta täytyy olla ainakin sen verran että pysyy kaikissa askellajeissa kyydissä:)

      Poista
    2. Okei, no itse olen 14 eli kai saan sit ratsastaa jos olet itse ollut 15-v :) Osaatko suunnilleen sanoa, et minkä kokoisia ne hevoset on (et onko ne n. 160, 170 tai 180 tms)? Sori ku kyselen tollastaki, sun on varmaan vähän vaikea muistella, mut itellä on poni niin kauhisuttais varmaa mennä 180-190cm korkeella kovaa laukkaa, joskus oon menny paljonki 170cm korkealla hepalla mut sit ku se jäi eläkkeelle ni oon menny aika harvoin korkeilla hepoilla.

      Muuten, onko ne kaikki hepat sellasia et saattaa lähtee viemään laukatessa vai oliks se vaan toi yks ? :)

      Poista
    3. Jos nyt okein muistan niin ne hevoset oli varmaan siinä 160-175? välillä. Ja aika siroja oli. Tosin on ne hevosetkin voineet vaihtua tässä kahden vuoden aikana, mutta epäilen kyllä koska nuokin olivat olleet siellä aika kauan:)
      Ja ei kukaan lähtenyt viemään tai ryöstänyt laukassa,toi mun ratsu oli vaan vähän innokas, mutta hyvin siis pärjäsin sen kanssa vaikka itekkin aika pieni olin :D

      Poista
    4. Okei, toivottavast meki mentäis sinne kun ehkä mennään :) Kivan oloinen blogi sulla muuten, liityin lukijaksi! Ja Peppi on söpö ja ihanan värinen :3

      Poista
    5. Tulehan kertomaan sitten millainen matka oli, jos tämän kohteen valitsette!:) Kiva että löysit uuden blogin luettavaksi :)

      Poista
    6. Juu tulen kertomaan, lähetettiin juuri Istvanille mailia, toivotaan nyt että hän vastaisi/olisi vapaita paikkoja :)

      Poista
    7. Kerron tän ihan nyt sullekin, jos olitte sitä uutta matkaa harkitsemassa... Istvan ei vastannut meille, mutta soitettiin jollekin Via Hipon naiselle ja kuulemma Istvan on kuollut :(

      Poista