maanantai 22. heinäkuuta 2013

Kesän ekat peltorallit

Hirveä hinku oli jo ratsastamaan, tuntui että ei olisi moneen viikkoon ratsastanut vaikka viimeksi menin viime viikon sunnuntaina. Peppi oli siellä rautalammilla viime viikon ja oli sujunut oikein hyvin. Eilen kävi äiti liikuttamassa ponin kun minä olin töissä, oli kuulemma ollut aika kipeä selästään mutta muuten ihan kiva.

Tänään päästiin ensimmäisen kerran tänä kesänä viereiselle pellolle ratsastamaan ja Peppi oli ihan innoissaan. Yleensä laukataan vähän reippaammin tallille päin vievä ylämäki, ja nyt peppi joka kerralla kiihdytti siinä mäessä eikä millään olisi halunnut ravata tai mennä sitä rauhallisemmassa laukassa.
Tein paljon ravi -ja laukkalisäyksiä ja palloilin ristiin rastiin. Peppi oli aika mukava, tosin sillä oli vähän liikaakin menohaluja. Ensimmäistä kertaa menin "koulua" tolla estesatulalla ja tykkään siitä jo nyt paljon enemmän kun siitä meidän yleispenkistä! Oli paljon helpompi istua, tosin jalka liikkuu hirveästi eteen joten sen kanssa on oltava tarkkana.  Ostettin siihen myös omat jalkkarit ja nekin todettiin hyväksi ostokseksi. 

En jaksanut muokkailla kaikkia kuvia joten laatu on vähän vaihteleva..

 
laukanvaihto:D


13 kommenttia:

  1. Wau, tuo poni on kyllä super hieno ! (:

    VastaaPoista
  2. Vitsi meette kyl super hienosti !!:)

    VastaaPoista
  3. upeita kuvia, sulla on ihan älyttömän hieno poni!

    VastaaPoista
  4. Meet tosi hyvin Pepillä, laita joku noista kuvista seuraavaan banneriin, noi on tosi hienoja! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Voisinpa laittaakkin, ei vaan ole vielä inspiraatiota tehdä uutta banneria kun en kunnolla osaa...

      Poista
  5. vaaaau,sulla on superhieno poni <:

    VastaaPoista