tiistai 16. heinäkuuta 2013

Maastoesteitä!

Jihuu, nyt on ensimmäiset maastoestetreenit takanapäin ja hyvin meni! Poni yllätti taas positiivisesti, vaikka olinkin kyllä aika varma että ei niissä mitään ongelmaa sille ole. Ei tullut yhtään kieltoa, paitsi lopussa kahdesti mentiin ohi kapeasta pöydästä kun en osannut tuoda sille oikein, mutta yksittäisenä hyppäsi senkin oikein mallikkaasti:)

Tunnin meille piti Tiina Vainikainen ja tykkäsin paljon hänen tavastaan opettaa. Verkassa keskityttiin minun istuntaan, lähinnä käsiin (etten jaa nyppimään sisäohjasta) ja selän suoruuteen, sekä ponissa kekityttiin sen pään asentoon ja rytmiin. Se ei saanut missään vaiheessa painua kuolaimen alle, mielummin pää liian ylhäällä kuin liian alhaalla. Ei otettu kuin pari verkkahyppyä pystylle ja yhdelle erioisesteelle kun mentiin jo tutustumaan "maastoestekentälle" joka oli kentän vieressä.

Kiersin ensin käynnissä, ravissa ja laukassa tietyn reitin niin että peppi näki esteetkin samalla, ja sen jälkeen aloitettiinkin jo hyppäämään. Tehtiin paljon erilaisia tehtäviä ja ne onnistuivat oikein hyvin, hiieno poni <3 Esteet olivat juuri oikean kokoisia ensikertalaiselle, ei liian isoja, mutta joissakin oli kuitenkin jo vähän haastetta. Ei hypätty vielä hautaa, ettei haukata ensimmäisellä kerralla liian suurta palaa.Tiina tykkäsi Pepistä tosi paljon:)

Eihän tuo lähelläkään kenttäkisameininkiä vielä ollut, mutta nyt se minun halu maastoradalle vasta yltyi :D Saas nähdä jos keretään enemmänkin treenata, olisiko mahdollista startata harrastetta jo syyskuun purolan kisoissa :)












6 kommenttia:

  1. hyvältä näyttää meno ja ihanat noi sun housut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! Sain nuo varahousuiksi ilmaiseksi, kun ne equilinet meni rikki. Tänään sain ne onneksi jo takaisin:)

      Poista
  2. Helposti voitte mennä harrasteeseen! Ne harrasteen esteet on yleensä tosi simppeleitä, ja rataesteet ja kouluhan teiltä sujuu myös! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti tsemppauksesta, haluaisin kyllä kovasti osallistua niihin syyskuussa. Kunhan pääsisi johonkin reenaamaan ennen sitä :)

      Poista