Tänään tuli tunne, että me oikeesti pystytään Pepin kanssa vielä vaikka mihin. Sillä on kapasiteettia, molemmat rakastetaan hyppäämistä ja yhteistyö pelaa.
Ja tämä tunnehan tuli tämän päivän estevalmennuksessa. Valmentajani lähti heinäkuussa inttiin, joten pääsen vain harvoin valmentajani silmän alle. Tänään koitti viimein se päivä, kun hän pääsi pitkästä aikaa pitämään valmennusta ja onneksi se tapahtui ennen kisoja. Aika tyhmiä omia virheitä tuli näkyviin, mm. isommissa hypyissä liitoittelin liikaa ja rysähdin kaulalle makaamaan, jolloin puomi ei pysynytkään kannattimilla. Kisoissa pitää muistaa panostaa paljon omaan vartaloon, niin hypyt onnistuu paremmin eikä turhia tiputuksia tule.
Tultiin lopuksi rata pari kertaa, isoimmillaan se oli 90-100cm, eli isoin hyppäämämme rata. Oikeastaan ei olla hypätty edes yksittäisenä ysikymppiä isompaa. Poni oli ihan super! Kaksi kertaa mentiin ohi kun unohdin itse ratsastaa ja jätin sen pari askelta ennen hyppyä ihan yksin. Tämäkin saatiin nopeasti korjattua, ja loppuun saatiin sujuva rata. Niin ylpeä rakkaasta lapsesta, niin se vaan nopeasti kehittyy:)
Suunnitelmissa olisi ruveta hallikaudella kisaamaan jo ysikymppiä, mutta katsotaan nyt miten sujuu.
Ja arvatkaas, sainko ikuistettua tätä rataa? En tietenkään. Mulla on aina hyppykerroilla kamera mukana, mutta eipä tietenkään tänään ollut:(
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti