maanantai 30. huhtikuuta 2012

mitkä jarrut?

Torstaina oli jälleen estevalmennus. Verkassa Peppi oli tosi kiva ja kuuliainen ratsastaa, ja toimi just niinkuin pyysinkin. Tultiin aluksi sellaista puomitehtävää, minkä näette videolta, kun sitä on vaikea rueta tähän selittämään. Tuo ravipuomitehtävä osoittoittautui meille ihan hyväksi, koska siinä sain Pepin hyvin ohjan ja pohkeen väliin. Laukassa meillä oli 'apilatehtävän' kanssa hieman ongelmia, ja poni otti välillä herneitä nenään kun ei saanutkaan laukata oman mielensä mukaan.
Tultiin yksittäistä estettä ympyrän kaarella, ja voi sitä vauhtia, kun poni huomasi että nyt ruetaankin hyppäämään. Esteen jälkeen sain sen aina kiinni, mutta ennen estettä ei ollut mitään tehtävissä. Tehtiin sitten pari kertaa niin, että valmentaja seisoi esteen edessä, ja minä pysäytin ponin ennen estettä. Sen jälkeen tultiin jo onneksi vähän paremmin ja hillitymmin esteelle.
Rataa en jaksanut nyt väsätä tedän nähtäväksi, mutta sen näätte myös tuolta videolta. Ensimmäisen kerran rata ei mennyt mitenkään kehuttavasti. Paikat ei oikein hahmottunut kummallekaan ja tuli vähän ihmeellisiä hyppyjä. Toisen kerran menikin sitten paremmin, ja saatiin paljon parempia lähestymisiä ja hyppyjä. En vieläkään ollut rataan täysin tyytyväinen kun tuli tahtirikkoja, eikä rata muutenkaan ollut mikään maailman tasaisin, mutta ei Pepiltä voi vielä mitään täydellistä rataa vaatiakkaan.

Päätettiin myös, että lähdetään hyppäämään Sorsasalon alue-estekisoihin 80cm 12.5. Ponin ensimmäiset kisat, saas nähdä miten menee:)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti